
Metalliniitein koristeltu punkkarin nahkatakki
1980-luku
1980-luku
Korkea nuorisotyöttömyys sai monet pysymään pidempään koulun penkillä ja lykkäämään vakiintumista. Turhautuminen oli yhä ilmeisempää myös Itä-Euroopassa, missä kommunismi oli murenemassa ja nuoret kokivat, ettei heillä ollut juuri mahdollisuuksia päästä elämässä eteenpäin. Nuorisomusiikissa kaikui nuorten näköalattomuus. Talouden, kulttuurin ja politiikan pysähtyneisyys poiki uusia tyylilajeja ja alakulttuureja. Esimerkiksi punk-kulttuurin tarkoituksena oli järkyttää ja herättää pahennusta ja siten kritisoida ajan yhteiskuntaa ja elämäntapaa Euroopassa.