Back to top

Euro täyttää 20 vuotta!

Euroopan yhteinen raha euro täyttää pian 20 vuotta. Vuosipäivän kunniaksi Euroopan keskuspankki on lahjoittanut Euroopan historian talolle 15 esineen valikoiman.

Esineet ovat peräisin vuosilta 2001 ja 2002. Niiden joukossa on muun muassa Euroopan keskuspankin ensimmäisen pääjohtajan Wim Duisenbergin allekirjoittama 20 euron seteli. Esineet ovat nähtävillä museon ensimmäisessä kerroksessa.

Euron käyttöönotto 1. tammikuuta 2002 oli historian suurin käteisrahan vaihto-operaatio. Euroopan unionin kahdessatoista jäsenmaassa miljoonat kansalaiset siirtyivät käyttämään uusia seteleitä ja kolikoita. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut käden käänteessä. Euroopan valuuttajärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1979, ja kymmenisen vuotta myöhemmin alkoi kolmivaiheinen valmistelukausi. Valmistelut kestivät toiset kymmenen vuotta, ja euro otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1999. Kolmen ensimmäisen vuoden ajan sitä käytettiin ainoastaan kirjanpidossa ja sähköisissä maksuissa, se oli ”näkymätön” valuutta.

Eurooppa-neuvosto valitsi valuutan nimen valmisteluvaiheen aikana Madridissa vuonna 1995 pidetyssä kokouksessa. Euron symboli € perustuu kreikan epsilon-kirjaimeen (Є), joka on sanan ”Eurooppa” ensimmäinen kirjain, ja sen kaksi vaakaviivaa symboloivat vakautta.

Nykyään euro on 19 EU-maan valuutta, ja sitä käyttää 340 miljoonaa eurooppalaista. Setelit ovat samanlaisia kaikissa euroalueen maissa. Kolikoiden toinen puoli on samanlainen kaikissa maissa, mutta toisen puolen jokainen maa on suunnitellut itse.

Esineet ovat nähtävillä Euroopan historian talon eläinsatuaiheisessa huoneessa, ja niihin voi tutustua osana maksutonta museokierrosta.

Selection of euro notes and coins
full euro showcase