JAKAUTUNEEN EUROOPAN UUSI ALKU

Rajat vedettiin uudestaan, ja kokonaisia väestöryhmiä pakkosiirrettiin asuinsijoiltaan. Länsiliittoutuneet hyväksyivät Puolan rajojen siirtämisen lännemmäs ja Baltian maiden alistamisen Neuvostoliiton käskyvaltaan. Rajoja siirrettiin myös Italiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa. Saksa ja Itävalta jaettiin miehitysvyöhykkeisiin.

Miestyövoimasta oli kova pula, joten rakennustöitä tehtiin paljolti naisten, nuorten ja sotavankien voimin.

Leipäjonot olivat yleinen näky, eikä kekseliäisyydellä ollut rajoja, kun kaikki mahdollinen käytettiin uudelleen lämmitykseen, vaatetukseen ja muihin välttämättömiin tarpeisiin.

Lännen liberaalien demokratioiden ja idän kommunismin jyrkät ideologiset erimielisyydet nousivat taas pintaan, mikä lisäsi uuden maailmansodan todennäköisyyttä.

Marshall-apua tarjottiin useimmille Länsi- ja Itä-Euroopan maille, mutta Neuvostoliitto määräsi vaikutuspiiriinsä kuuluvien maiden hallitukset kieltäytymään tarjouksesta. Tämä syvensi osaltaan maanosan kahtiajakoa. Avustustoiminnan päättyessä kaikkien apua saaneiden maiden taloudet olivat ylittäneet sotaa edeltäneen kehitystasonsa.

Läntinen ja itäinen blokki pyrkivät määrätietoisesti osoittamaan oman yhteiskuntamallinsa ylivertaisuuden. Itäblokki uskoi vakaasti, että kommunismi syrjäyttäisi kapitalismin, ja perusti mallinsa valtiojohtoiseen talouteen ja yksipuoluejärjestelmään. Tämän taloudellisen ja poliittisen rakenteen sanottiin olevan vain välivaihe matkalla kohti luokatonta ja valtiotonta yhteiskuntaa.

Tanskalaisen muotoilijan Verner Pantonin S-kirjaimen muotoinen muovituoli on tyyppiesimerkki aikakauden tuotteesta. Myös kommunistisissa maissa muotoilijat olivat innokkaita osoittamaan osaamistaan. Itä-Saksa tuotti oman Z-kirjaimen muotoisen tuolinsa pian Pantonin tuolin jälkeen.

Euroopan koulujärjestelmissä tapahtui valtavia muutoksia. Kun talous kukoisti ja hyvinvointivaltio laajeni, valtio käytti koulutukseen enemmän rahaa kaikilla tasoilla, ja yhä useammilla lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus käydä koulua. Koulutus ei enää ollut vähemmistön etuoikeus.

Modernin arkkitehtuurin periaatteita noudattaen rakennettiin satelliittikaupunkeja ja laajoja asuinalueita. Identtisiä harmaita betonirakennuksia nousi kilometri kilometriltä rinnan liikenne- ja sosiaalipalvelukeskusten kanssa. Tällaisen äärimmäisen funktionalismin sekä estetiikan pelkistämisen ja yhtenäistämisen vaikutukset ihmisten elämään ja sosiaalisiin rakenteisiin tulivat esille vasta myöhemmin.

Tämä tuoli on peräisin lapsille tarkoitetusta Eastman-hammashoitolasta. Eurooppa oli terveydenhuollossa ennen sotaa varsin riippuvainen yksityisten lahjoittajien anteliaisuudesta ja hyvästä tahdosta. Amerikkalainen liikemies George Eastman esimerkiksi perusti ja rahoitti 1930-luvulla Euroopassa useita hammashoitoloita, jotka sodan jälkeen otettiin julkisten terveyspalvelujen piiriin.

Kun aiemmin auton hankkiminen oli ollut mahdollista vain rikkaille, nyt oma auto oli yhä useampien ulottuvilla ja siitä tuli Euroopan vaurastumisen tunnusmerkki. Itäblokin maissa tuotanto ei pystynyt vastaamaan kysyntään ja autot olivat ylellisyystuotteita, joita joskus joutui odottamaan vuosikausia.  Italialainen Fiat ja muut käsitteiksi muodostuneiden automerkkien valmistajat myivät lisenssejä Euroopan muihin maihin.

Länsi-Euroopassa virisi toivo yhtenäisestä Euroopasta samalla, kun se koki joutuneensa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen väliseksi kiistakapulaksi. Ajatus Euroopasta kolmantena voimatekijänä alkoi vähitellen itää ja johti yhteistyön tehostumiseen yli rajojen.

”Euroopan yhdysvaltojen” luomiseen tarvitaan konkreettisia asioita, kuten passi ja yhteinen raha. Eurooppa-liikkeeksi itseään kutsuva riippumaton yhdistys ajoi tätä jo 1940-luvulla jakamalla omatekoisia henkilökortteja ja seteleitä.

Huomaa, miten sana EUROP on kirjoitettu tässä rautaharkossa vuodelta 1953. Ranskan kielessä sanan lopussa olisi vielä E-kirjain ja hollannin, italian ja saksan kielessä A-kirjain. Tämä on erinomainen esimerkki uuden Euroopan hiili- ja teräsyhteisön kompromissiluonteesta.

Taiteilija Ritula Fränkel ja hänen miehensä Nicholas Morris loivat Josefin takki -nimisen taideteoksen vuonna 2001. Takki oli kuulunut Ritulan isälle, juutalaisten kansanmurhasta selvinneelle Josef Fränkelille.